5.1.18

Trump ei halunnut voittaa, osa 2

Trumpin voittaessa presidentinvaalit moni politiikan menoa seurannut ihmetteli sitä menoa. Useampi heistä vihjaili tai antoi jollakin tapaa ymmärtää, ettei Trumpin kampanja oikeasti tähdännyt vaalien voittoon. Hän halusi vaalikampanjalla näkyvyyttä, mainetta ja lisää poliittista vaikutusvaltaa. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun vaalitaistelua käytettäisiin jonkin muun motiviin tähden.

Trump ei halunnut voittaa bloggauksessa vuodelta 2016 keräsin aineistoa kasaan tästä perustelusta. Silloin esittelin sen varovaiseen sävyyn:

Vaihteeksi esittelen salaliittoteorian ja nettihuhun vailla kritiikin häivää. Se tuli vastaan viime vuonna, kun Donald Trump lähti mukaan presidentinvaaleihin. Väite oli hyvin selkeä. Trumpin vaalivoiton jälkeen tapahtuneet ja paljastuneet asiat näyttäisivät tukevan salaliittoteoriaa. Kirjoitan siitä huumorimielellä. Mahdollisesti voin sitten joskus tulevaisuudessa kirjoittaa; I told you so!

Toimittaja Michael Wolffin uusin kirja Fire and Fury sisältää materiaalia, jonka perusteella voin pian näpytellä ihan vakavasti I told you so. Tilasin kirjan ja odottelen posteljooni polkevan sen luokseni. Wolffin kirjasta tullaan varmasti vääntämään kättä julkisuudessa.

Sitä ennen kannattaa lukaista New York Magazinesta läpi Wolffin netissä julkaisema kolumni, joka vilauttaa millaista materiaalia on luvassa.

Useampi vaalikampanjan sisäpiiriläinen on kommentoinut, että tavoitteena oli jotain muuta kuin vaalivoitto. Vaali-iltana julistettu Trumpin voitto oli yllätys omalle kampanjaväelle, jossa useampi oli valmistautunut uusiin töihin aivan muualla kuin Valkoisessa talossa. He pitivät Clintonin voittoa aivan selvänä tosiasiana. Vaalien alussa Trump oli hehkuttanut tulevaa Trump Network televisiokanavaansa. Osallistumalla vaalitaistoon hän saisi siihen tarvittavaa näkyvyyttä, jota miljardööri Roger Ailes (entinen Fox News kanavan johtaja) oli kertonut Trumpin tarvitsevan sellaista kanavaa varten.

Kaikki tämä selittää miksi Trumpin alkutaival presidenttinä on ollut niin onnetonta. Trumpin väki ei oikeasti ollut valmistautunut politiikan tekemiseen ja vaalilupausten toteuttamiseen. Siksi heillä ei ollut pätevää väkeä nimittämässä uusia nimiä eri valtion laitoksiin. Siksi heillä ei ollut syvällisiä suunnitelmia ulko- ja sisäpolitiikan tekemiseen. Siksi Trumpin eturistiriidat omistuksiensa ja tulevan virkansa suhteen olivat yhdentekeviä vaalien aikana. Siksi Trump ei julkaissut verotietojaan kuten muut ehdokkaat. Siksi Trump ei ollut perillä mitä kaikkea presidentti voi tehdä ja minkälaisia velvollisuuksia hänellä on.

Miksi tehdä mitään noista asioista, jos suunnitelmissa ei ollut vaalien voittaminen?

1 comment:

MrrKAT said...

Kirjasta on txt-tv:n mukaan tulossa Rekiaron tekemä suomennos joskus maalis-huhtikuussa.